Mikon kuva

Mikko Virtanen

40-vuotias salolaisyrittäjä harrastaa vanhojen pelikonsoleiden keräilyä, lumilautailua, nettisivujen tekoa ja ylläpitoa, urheiluautoja sekä vesijetteilyä.

Arkisto

Erikoispitkä peitto erikoispitkälle miehelle

14.9.2018 17:16

Olipa kerran 193 senttinen mies, jonka tavallinen peitto oli kutistunut pesussa 185 cm mittaiseksi. Näin alkoi erikoispitkien peittojen tarina pari joulua sitten.

Oli tosiaan joulu, kun heräsin aamulla taas kerran varpaat jäässä. Kesti elää 32-vuotiaaksi, kunnes vasta tiedostin ongelman, joka oli ollut olemassa jo liki kaksi vuosikymmentä. Peitto vain oli liian lyhyt ja sikiöasento tullut turhan tutuksi, kuin myös sukat jalassa öisin. Lähdin välittömästi etsimään erikoispitkää peittoa netistä. Familon 220 cm pitkä oli pisin mitä löysin. Tiesin sen kutistuvan pesussa 2-metriseksi eikä 2 metriä pitkä peitto ole uutenakaan riittävän mittainen. Koitin myös kaikki englanninkieliset peittotermit läpi, mutta tuloksetta.

Pari päivää asiaa funtsattua tulin siihen tulokseen, että peiton haluan joka tapauksessa tavalla tai toisella ja muillakin on oltava sama ongelma. Siitä se ajatus sitten lähti, oman peittokaupan perustaminen!

Olinkin jo useita vuosia miettinyt, että olisi hauskaa aloittaa täysin oma verkkokauppa, mutta en ollut keksinyt sopivaa liikeideaa. Nyt sellainen oli käsillä. Tiesin jo etukäteen, että tämä ei ole mikään miljonääriksi tekevä ajatus, mutta mukavaa pientä puuhastelua muun leipätyön ohella.

Lähdimme vaimoni kanssa kontaktoimaan eri yrityksiä niin peittojen kuin pussilakanoidenkin tiimoilta. Tavoitteena oli tuottaa 240 cm pitkä peitto, joka olisi uniikki koko maailmassa. Teetimme useita mallikappaleita eri tehtaista niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Osa oli ihan luokatonta tavaraa, mutta viimein löytyi se helmi peitto.

Samoihin aikoihin tuli telkkarista mainos uudesta Leijonan luolan kaudesta, johon oli haku auki. Vaimon ylipuhumisen jälkeen laitoin hakemuksen sisään, sain soiton tuotantoyhtiöltä ja kertoivat kuvausten olevan jo viikon päästä. Apua! Eihän meillä ollut nimeä, ei logoa, ei mitään mainosmateriaalia tai muutakaan, mutta telkkarissa pitäisi esiintyä viikon kuluttua. Haasteet on tehty voitettaviksi, joten ideariihi pystyyn ja Photoshop auki.

Tuotteen nimeksi tuli HappyToes eli onnelliset varpaat, logon muotoa väänneltiin moneen kertaan, värejä haettiin paikoilleen ja päästiin tilaamaan roll-up mainos mukaan kuvaukseen. Oli niin kiire tilata se, että joutui maksamaan itsensä kipeäksi.

Kas nämä eivät olleet lainkaan se pienin murhe. Nimittäin meillä oli peitosta vain ainoastaan yksi mallikappale. Laitoimme leijonatiedon jälkeen välittömästi 10 kpl ensitilauksen sisään tehtaalle. Olivat erittäin ymmärtäväisiä, kun kerroimme tuotteen pääsevän televisioon. Tavara lähti nopeasti matkaan, mutta vain parin sadan kilometrin matka ja yksi paketti tuotti Postille lähes ylivoimaisia vaikeuksia. Tavaraa ei näkynyt eikä kuulunut. Vihdoin kuvauspäivää edeltävänä päivänä saimme tiedon paketin saapumisesta kotikaupungin Postin lajittelukeskukseen. Menimme itse paikanpäälle, jossa pakettia etsittiin henkilökunnan kanssa yhdessä rullakosta toiseen, mutta paketti oli hukassa. Lähdimme pettyneinä pois ja alkoi "hieman" ahdistamaan tuleva kuvauspäivä. Suureksi iloksemme saimme Postilta kuitenkin vielä samana päivänä soiton peittojen löytymisestä ja ajoimme heti hakemaan ne.

Tuli kuvauspäivä ja ajoimme hyvissä ajoin Helsinkiin. Allekirjoitimme erittäin tiukan salassapitosopimuksen, joka kielsi ja kieltää edelleen lähes kaiken, joten jätetään kuvauspäivän jorinat sikseen. Kaikki meni kuitenkin kangertelevaa puhetta lukuunottamatta hyvin ja jakso löytyy Ruutu-verkkopalvelusta, kausi 2, jakso 4. Emme saaneet leijonien sijoitusta, mutta sitäkin suuremman hyödyn televisioajasta.

Jakso esitettiin telkkarissa vasta noin 8 kuukautta myöhemmin ja sinä aikana oltiin saatu verkkokauppakin jo pystyyn ja myynti edistyy omaa verkkaista tahtiaan harrastuksen omaisesti. Tervetuloa tutustumaan kauppaan ja hankkimaan oma onnellisten varpaiden peitto! :) (Klikkaa kuvaa)

peitto

 

 

← Kerroin katteen laskemiseenLapsen hätävale voi johtaa sivullisten pahoinpitelyyn →
Vastaukset kirjoitukseen

Ei vielä kommentteja.


Osallistu vastaamalla

Nimimerkki *




*/ ?> Kommentti *


Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"? *