Mikon kuva

Mikko Virtanen

40-vuotias salolaisyrittäjä harrastaa vanhojen pelikonsoleiden keräilyä, lumilautailua, nettisivujen tekoa ja ylläpitoa, urheiluautoja sekä vesijetteilyä.

Arkisto

MCS värikasettihuijaus

8.3.2013 19:22

Sain viime viikolla puhelinsoiton työnumerooni, jossa Antti Mäkelä kertoi soittavansa MCS nimisestä yrityksestä, joka sijaitsi Tukholmassa. Puhelinlinjan ääni oli hieman rohiseva, mutta kyllä siitä hyvin selvää sai. Antti vaikutti ihan mukavalta kaverilta ja ilmoitti, että olin voittanut arvonnassa, johon olin osallistunut puolisen vuotta sitten. Sain oikein valita, että haluanko 10 euron lahjakortin ruokakauppaan vai Alkoon. Viinaa on jo niin paljon baaritiskin takana, että päätin valita hyödyllisemmän vaihtoehdon.

Antti antoi vielä jonkin kummallisen kirjainnumeroyhdistelmänkin, jota kuulemma tarvitsisin arvontapalkinnon lunastamisessa. Minulle ei koskaan selvinnyt missä tätä koodia tarvitsisin. Kuvittelin asian olevan valmis ja, että voisin siirtyä taas töiden pariin, mutta Anttipa halusikin yllättäen kysellä kaikki lomasuunnitelmat ja muut kuulumiset. Kertoipa myös lähtevänsä itse Espanjaan katsomaan jalkapallopeliä, voi että miten hän nauttisi siitä - totesi. Minua ei Antin lomasuunnitelmat olisi voineet paljon vähempää kiinnostaa ja komppasin mukana muutamalla "kiva" ja "ok"-sanalla. Joko pääsen jatkamaan tekemisiäni?

No enpä tietenkään. Antti totesi, että jos nyt samalla päivitettäisiin heidän tiedot järjestelmään meidän tulostinmalleista, hehän kuitenkin myyvät tulostinkasetteja ja tietokannan olisi hyvä olla ajantasainen. Kerrotaan nyt Antille sitten edes se meidän käytetyin tulostinmallimme, olihan hän sentään soittanut iloisella asialla onnitellakseen voitosta.

Siinä Antti kyseli ja jaaritteli värin riittoisuudesta (45000 sivua/väripatruuna), ympäristöystävällisyydestä ja edullisista hinnoista. Kaikki nämä komponentit heidän tuotteistaan löytyisi.

Seuraavaksi tulikin sitten suora ehdotus ja keskustelu meni kutakuinkin näin:

Antti: Meillä on tällainen hyvä tutustumistarjous, saat 2 mustekasettia hintaan 356 euroa / kpl.

Minä: Oho, onpas siinä hintaa kaseteille. Voisitko lähettää minulle tarjouksen sähköpostiin?

Antti: Mikäs sinun sähköpostiosoitteesi on?

Minä: <etunimi.sukunimi@firmannimi.fi>

Antti: Selvä. Eli laitettaisiinko tämä tarjous teillekin tulemaan?

Minä: No ei laiteta. Lähetä minulle kirjallinen tarjous sähköpostiin, jossa mainitset mustekasetin tulostettavien sivujen lukumäärän, hinnan sekä edustamasi yrityksen yhteystiedot, jotta voin palata asiaan, kun olen lukenut sähköpostit.

Antti: Laitan sähköpostia, mutta eiköhän me voitaisi lähettää tämän erinomaisen tarjouksen kasetit teille silti?

Minä: Etkö ymmärrä, että haluan tarjouksen kirjallisena? Olen nyt pahassa paikassa enkä pääse vertailemaan hintoja, että mitä maksan nykyisin kaseteista ja mikä tulee edullisemmaksi vaihtoehdoksi. Lähetä sähköpostia ja palaan asiaan.

Tässä vaiheessa puhelinlinjan rohina loppui kokonaan ja uusi puheääni kuului kristallin kirkkaana. Aivan eri mieshenkilö tuli linjalle ja kysyi vielä kertaalleen:

Joku muu mies kuin Antti: Laitettaisiinko nämä kasetit teille nyt matkaan?

Minä: Heeeetkonen... Mitäs nyt tapahtui? Vaihtuiko siellä puhuja?

Joku muu mies kuin Antti: Ei. Miten niin?

Minä: No kun kuulostaa ihan erilaiselta...?

*tuut tuut tuut tuut*

Tähän katkesi harras puhelumme eikä sähköpostia saatikka arvonnan palkintoa ole paljon näkynyt. Tässä puhelinkeskustelussa kun olisi vahingossa hieman myöntävämmin vastannut niin varmasti parin päivän sisällä olisi postissa saapunut 2 täysin ylihinnoiteltua mustekasettia ja yli 700 euron lasku. Monikohan tähän epähuomiossa sortuu mukavan "Antin" tarinoiden jälkeen?

Asia jäi sen verran vaivaamaan, että päätin ottaa Googlen esiin. Ei tarvinnut kirjoittaa, kuin "MCS värikasetit" ja ensimmäisenä hakutuloksena puhutaan vastaavasta huijauksesta MuroBBS:n foorumilla. Murossa on maininta, että yritys on ennen toiminut nimellä Scandinavian Business System (SBS) sekä Nordic Office Solutions (NOS).

MCS taas tulee sanoista Millennium Computer Solutions ja tai Millennium Computer Services, kukapa näistä tietää, mikä se nimi oikeasti on. Minun puhelussani eivät sitä ainakaan maininneet kuin lyhenteen muodossa. Harmi, että tällaista asiaa ei saada kitkettyä pois vaan toiminta jatkuu vuosia. MuroBBS:n kirjoituskin on päivätty jo 2009 ja näillä aiemmilla toiminimillä samaa on harrastettu Suomi24:n mukaan ainakin vuodesta 2004 lähtien.

← Chevrolet Corvette C4 1989 huutokauppa SalossaTalviheikki ajoneuvoharrastus- ja keräilytapahtuma 3.3.2013 →
Vastaukset kirjoitukseen

AS:
Pe, 16/5/2014 - 15:12

Sama toiminta jatkuu edelleen, yrittivät MCS nimellä kaupitella vastaavia kasetteja, hinta tosin tällä hetkellä 395e/kpl. Soittelivat vielä perään että laitetaanko tulemaan, vastaus oli edelleen ei. Kaverin nimi tällä kertaa Väinö Sorsa, toisella kertaa saman kuuloinen kaveri esittäytyi Tapiona.
mb:
Ti, 22/7/2014 - 13:59

Juupa juu. Minulle soitteli Jenni. Ja aivan saman kaavan mukaan käytiin lävitse kaikki jaarittelut lomareissuista ja muista. Jenni oli menossa Kreikkaan. Tykkäsi kovin tsatsikista ;) Käyttämämme tulostinmerkin kanssa Jennillä oli vähän hankaluuksia, mutta niinpä vain löytyi kuitenkin tuo 395 euron longlife-kasettitarjous häneltäkin, jonka vain sivulauseessa totesi lähettävänsä samaan osoitteeseen kuin tuon ruokakaupan lahjakortinkin. Kun torppasin tarjouksen, loppui lorut lyhyeen. Tyttö parka - eipä taida tietää, mihin firmaan on töihin tarjoutunut. No. Töitä ei taida joka oksalla olla ja monen on tartuttava lähes mihin oljenkorteen tahansa...
pake:
Pe, 28/11/2014 - 15:57

Tänään soitteli myös eräs tyttö MSC:ltä ja yritti väkisin myydä em. kasetteja väittäen että olisin tilannut niitä erän. Tilasin yhden näytekasetin vuonna 2011 ja nyt kuulemma olisi loppuerä vielä toimitettava ennen kun saavat firmamme pois heidän rekisteristään. Sanoin, että en ole milloinkaan tilannut muuta kuin yhden kasetin. Tyttö intti vastaan ja sanoi että nauhotetusta puhelusta ilmenee että olisin tilannut 4 kasettia. Kun käskin lähettämään tallenteen minulle hän katkaisi puhelun.

Härskiä myyntityötä. Lahjontaa, uhkailua ja kiristystä kuin Bond leffassa aikoinaan.



Osallistu vastaamalla

Nimimerkki *




*/ ?> Kommentti *


Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"? *